maanantai 31. lokakuuta 2011

Kauden viimeiset kisat!


Meillä oli lauantaina tallin väliset esterata harjoitukset. Korkeuden sai päättää ja valitsin 80-90cm. Vuokraajani meni ensin Seballa 60cm radan.

Rata oli vain 6 esteen suhteellisen helppo rata. Ei sarjaa, mutta yksi suhteutettu löytyi. Paljon oli pystyjä ja ne olivat 90cm korkeita. Seba oli AIVAN SUPER! Verkassa kerran puomi kolahti, jonka jälkeen Seba nosi kintut moitteettomasti. Jostain syystä itsekin hirveän hyvin hahmotin ponnistuspaikat ja osasin auttaa Sebaa valitsemaan hyvän paikan. Menimme radan siis puhtaasti ja rauhallisesti. Aivan varmasti oli yksi parhaista radoista mitä ikinä ollaan menty! Kuvia tulossa myöhemmin, kunhan vuokraajani ne laittaa sähköpostiin.

Ja nyt tuohon otsikkoon. Ilmoittauduin PoPRan kisoihin. Nämä ovat ainakin meidän osalta kauden viimeiset kisat, katsotaan sitten ensi vuoden puolella uudestaan. Menen nyt ainakin 90cm alueluokan, arvostelulla 367.1, johon juuri muutama minuutti sitten ilmottauduin. Harkitsen vielä menenkö 80cm luokkaa, joka on seuraluokka. Ilmoittautumisaikaa kuitenkin on vielä kaksi päivää.
Toivottavasti muuten keretään ennen kisoja klippaamaan tuo karvamammutti siistimpään kuntoon !

Tänään käytiinkin taas maastossa. Pikkuhiljaa saa jo nauttia tuosta maastoilusta. Ei taas pelätty rekkoja, eikä linkkejäkään, vaikka ne välillä vähän suhisee. Jarrut saisivat olla hieman paremmat niin avot. Mentiinkin kyllä aika reippaasti. Annoin Seban tarkoituksella venyttää ravia ja välillä Seba sortui laukalle, kun ei töppösissä mitta enää riittänyt :D Laukkailtiinkin pitempiä pätkiä kuin viimeksi ja reippaammin. KYLLÄ TYTTÖ NAUTTI!

Kengittäjäkin pitäisi ensiviikoksi soittaa, niin saa jo talvimonot alle!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lisää ostoksia

Eksyinpä vahingossa taas hevostarvikeliikkeeseen.. Matkaan tarttui..


UUSI EUROHUNTERIN RUSKEA FULLNECK FLEECE
Kuvassa musta, mutta meillä ruskea !
HORSECOMFORTIN RUSKEA RUUDULLINEN FULLNECK TALLITOPPALOIMI
Sama kuin kuvassa.
JA VIELÄ NE HAAVEILEMANI BAUCHER KUOLAIMET
Kuolaimissa jotka ostin on "sisäpuolella" on kuparista tehtyhä viivoja, joiden tarkoitus lisätä syljen eritystä





Kokeilinkin kuolaimia tänään ja oli suht ok. Hieman parempi kuitenkin kuin fullcheek kuolaimilla tai kolmipaloilla. Perjantaina kokeillaan uudestaan.
Lauantaina onkin sitten tallilla esteharjoitukset. Teemme radan, korkeuden saa valita ja harjoituksista tehdään kilpailutilanteen mukainen. Seban kanssa menemme luokan 80-90cm ja laitoin Jempunkin menemään Seballa 60cm !

tiistai 25. lokakuuta 2011

ostoksia!

KÄVINPÄ TÄNÄÄN AGRIMARKETISSA ETSIMÄSSÄ HACKAMOREJA, MUTTA..

Klippausta varten ostin valmiiksi ratsastusloimen. Väri oli tällähetkellä sitten ainut.
vaalean violetti fleece

Vaihteeksi taas uudet riimut ja riimunnarun.


Juuri ennen kun lähdettiin niin muistin että linimentti on aivan lopussa joten matkaan tarttui myös MSM Linimentti
Tilasin Seballe myös wahlstenin ruskeat nahkaiset hackamoret. Nykyiset ovat aivan tohjona ja tänäänkin kun vuokraajalle estevalmennusta pidin, niin leukaremminä toimi alaturparemmi.. Hyvin näytti toimivan, Vaikka Seba käytti kaikki mahdollisuudet pikku spurtteihin.  Jemppu varmasti kirjoittelee taas lisää blogiinsa valmennuksesta, joten jos kiinnostaa, miten valmensin ja mitä tehtäviä tehtiin niin http://jemppujaseba.blogspot.com/  ja tuolta vain vilkuilemaan, kun teksti sinne saapuu..

maanantai 24. lokakuuta 2011

Ihan oikeasti me maastoiltiin YKSIN

TÄSSÄ TODISTE
 
Olen jo muutaman päivän miettinyt, että lähden kokeilemaan Seballa yksin maastoilua, ilman kaveria ja tämähän KANNATTI!

1.Seba ei pelännyt autoja,mopoja eikä rekkoja.
2.autotien vieressäkin käveltiin nätisti
3.Yhtäkään sekoilua, ja ufomiehiä ei tullut (pukkeja yms) jos ei yhtä stoppia lasketa,josta päästiin nopeasti eteenpäin
4.päästiin ravailemaan ja jopa laukkaamaankin ja saatiin senkin verran keskityttyä että mutkissa saatiin laukanvaihdot!!
5. Seba kuunteli pidätteet moitteettomasti :)

SEBA ENNEN
1.kaikkia kulkuneuvoja ainakin kytättiin
2.autotiellä en ikinä olisi uskaltanut mennä, sivuloikkien, poikittain kääntymisen ja ojiin peruttelujen takia
3.Joka ikistä liikettä säikädettiin, ja mitä erikoisimpia juttuja säikähdettiin, kuten postilaatikot.Maastossa pukiteltiin, hypittiin pystyyn ja peruuteltiin ojiin ja tehtiin stoppeja, jonka jälkeen eteenpäin ei päässyt kuin peruuttamalla tai tulemalla alas selästä.
4. Ravaaminen ja laukkaaminen oli todella epämiellyttävää äkkistoppien ja sivuloikkien sekä pukittelun takia.
5. Jarrut olivat todella kehnot, vaikka varsinaista ryöstämistä ei tapahtunut.

Hevosmieheni ja kilpahevoseni näki jotain jännää!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Koostevideo eilisistä este treeneistä


Tänään tuttuni ratsastaa Seballa kuolaimella. Hänellä itsellään on samanlainen hevonen joka kuolaimelle on ollut arka ja on välillä edelleen. Kyseinen hevonen on ollut hänellä yli 10 vuotta. Hän on myös paljon kokeneempi ja valmentaa joten saa varmasti hyvää analyysia ja vinkkejä!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Koostevideo fullcheek kuolaimella



Tuossa siis lupaamani koostevideo eiliseltä. Enpä paljon muokkaillut ja editoinut ja otin muutenkin ihan satunnaisia pätkiä!

Tänään sainkin Seban vuokraajan eli Jempun mukaan tallille. Ajatus oli hypätä niin tarvitsin jonkun auttamaan esteiden kanssa. Jemppu myös kuvasi ja kuvia ja videoitakin tänne tulossa!

Mentiin ennen puomi-ristikko-puomi tehtävää verryttelyksi, jonka jälkeen jatkettiin kolmen esteen innarilla. tarkoituksella oli suhteellisen lyhyet välit ja mentiin vielä aika hitaassa tempossa, jotta neiti oikeasti joutuu nostamaan ne kintut ja ponnistamaan, eikä vain kaahoteta esteiden yli pitkänä pötkönä. Seba väsähti tässä aika paljon ja olihan se hieman rankka tehtäväkin. jotkut hypytkin olivat sen oloisia että kuvittelin seban sanovan "YNGH" ja ähisevän ja puhisevan. Itsekkin ärisin kyydissä ties mitä "HOP HOP" ja " ÄP ÄP ÄÄ" :D pikkasen piti ärähellä ettei lyssähetä kesken innarin

Lopussa vielä mentiin linjaa 2 ristikkoa innarina, kaksi laukkaa ja okseri. Tässäkin ristikoilta okserille oli normaalia kapeampi väli, jotta joudutaan menemään lyhyttä laukkaa ja on pakko ponnistaa ylöspäin ja kerätä ne kintut. Yllättävän haastavaa tämäkin Seballe oli, varsinkin kun oli jo hieman väsy. Pari kertaa okseri kolisikin alas, mutta hienosti neiti yritti! Rehti hevonen.

Nythän meillä on teemana,ettei niitä loppuraveja oteta,koska ne menevät vain jännittyneeksi kipitykseksi..Loppuverkat siis kevyessä istunnassa puoli pitkin ohjin eteen alas..

Mielestäni hyppäämiset onnistui ihan OK. Mitenkään yllättävän hyvin eikä huonosti mennyt vaan iha OK. Muuta en Jempullekkaan oikein osannut sanoa :D
DemoniSeba
Laitan videokoosteen esteistä taas myöhemmin!
Hauskaa lauantai-iltaa kaikille!

perjantai 21. lokakuuta 2011

kuolainvaihdos

Kaverini oli tullut syyslomaksi jyväskylään ja päätinpä kysyä häntä tänään mukaan tallille kuvailemaan. Kaverini ja hänen hevosensa asuivat ennen Leiviskällä. Kaverini halusin muutenkin nähdä, miten Seba nykyään toimii KUOLAIMELLA! Joskus aikojen alussa ostin Seballe fullcheek kuolaimet ja päätin laittaa ne. Yllättävän hyvin kyllä toimi. mentiin pääosin ympyrällä ja jätin ohjan oikeastaan paikoilleen ja työskentelin pääpainoisesti vain pohkeilla ja istunnalla. Kehuja saatiin, kuinka paljon Seba on rentoutunut :) Videotakin saatiin, mutta teen koosteen myöhemmin !




Kuvat eivät ole kovin laadukkaita,koska kameranikaan ei ole kovin laadukas :D jos ihmettelette miten Seban muoto vaihtelee, niin annan Seban mennä kuolaimella todella vapaasti, koska on niin arka ja epävarma kuolaimella.

Tänään piti olla kouluvalmennus, mutta valmentajani ei päässytkään tulemaan..

Sitten vielä pikkuinfoa, että ajattelin Seballe kokeilla varsinivelkuolainta. Seba tykkää kun niskaan kohdistuu paine ja kuolain on kuitenkin suhteellisen pehmeä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Kysymyspostausta

Laittakaahan kaikenlaisia kysymyksiä sieltä tulemaan, niin teen kysymyspostauksen, kun kysymyksiä on tarpeeksi. voin tehdä sen myös videopostauksena, jos haluatte.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Tunnustuksia

Löysinpä tällaisen kuvan minusta ja Sebasta ! Taidettu ottaa keväällä jonkin aikaa sen jälkeen kun muutettiin Leiviskälle. Eli joskus 2012 keväällä. Tässäkin huomaa kasvoissa vähän enemmän tuota pyöreyttä :D


1. Kiitä tunnustuksen antajaa:  Kiitos! :D
2. Anna tunnustus viidelle bloggaajalle: En jaksa, nyt miettiä, kenelle tämän antaisin. Halukkaat voivat tämän tehdä.
3.Ilmoita näille viidelle tunnustuksesta.
4.Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
1.Olin ennen todella huono ottamaan vapaaehtoisesti neuvoja vastaan Seban kanssa ja se näkyi muunmuassa valmennusten määrässä. Nykyään asia korjattu.Silloin kun leiviskälle muutettiin ,enkä oikein valmentajaakaan tiennyt, kuka siellä kävisi, niin minulla vähän meinasi innostuskin lopahtaa, kun ei homma oikein toiminut, mutta taas se todettiin, että vaikeuksien ja taistelun, sekä sinnikkyyden kautta voittoon!! Muistakaa tekin tuo! Joskus menee hyvin ja joskus huonosti. huonostikkin on mentävä välillä, muutenhan tämä olisi liian helppoa :D

2. Minulla on aivan kamala koirakuume. Haluaisin joko kääpiöpinserin, wales corgin, tai jackrusselin terrierin. Yksi jaskanrusseli tosin jo löytyy,joten mieluiten tuo pinseri.

Tuollainen valkoinen meillä on!
Tuollainen  mulle!
3.Olen todella laiska tekemään töitä, jos minua ei kiinnosta kyseinen työ tai se ei suju. Nyt olin eräässä hevostarvikeliikkeessä pikkupätkän ja jatkossa menen aina tarvittaessa ja se se on sitä omaa hommaa, vaikka päällisin puolin se oli vain siivoilua ja järjestelyä. Tietysti oli myös asiakkaiden auttamista ja tavaroiden myymistä.

4.Käyn paljon enemmän este, kuin kouluvalmennuksissa, mutta nyt pyrkimys ottaa kouluvalmennuksiakin lisää, koska istuntani on hieman kieroutunut. Istun siis vinossa ja hevonenkin on hieman vino ja itse haluan muutenkin sileällä työskentelyä parantaa.

 5.Haluaisin ihan kunnon kilpahevosen, mutta ei ole rahaa sellaista ostaa, enkä kertakaikkiaan pysty, enkä halua luopua Sebasta, ellei pakko ole.

6.Oikeastaan aina lässytän tai puhun todella "hennosti" eläimille, ellen sitten komenna niitä. Jämäkästi sanon Seballe "oikein" tai "hyvin" ratsastaessa. silloin en kerkeä lässyttelemään.

7.Minulla on järjettömän lyhyet hermot ja kiukuttelen todella helposti. Onneksi Hevosten kanssa on oppinut kuitenkin että maltti on valttia, vaikka välillä ihan tosissaan saa laskea kymmeneen ja purra hammasta yhteen, eikä ne hermot aina silloinkaan riitä. Yleensä sitten puran turhautuneisuuteni, kiukkuni yms. esimerkiksi poikaystävääni, tai kiukuttelen ja olen vaisu jopa koko päivän. Huono tapa :D Tästä ei poikaystävä tykkää. Aina sieltä tulee " Mitä sää mulle kiukuttelet"
Minä

8.Ennen söin aivan hirveästi herkkuja ja aina omatunto kolkutti. Nykyään on kausia milloin herkkuja syön enemmän ja milloin vähemmän. Huomaa kyllä painosta ja ruumiinrakenteestakin, että jokin asia on muuttunut.Ennen olin sellainen tasapaksu muodoton pulliainen. Myös yösyöminen on jäänyt pois, sekä pienten välipalojen napsiminen kokoajan. Hedelmiä tai myslipatukoita kannan kyllä mukanani usein, mutta harvemmin ne tulee syötyä. Kotiin tullessa sitten syön tai jätän seuraavaa päivää varten :D Tosin tälläkin työttömyys pudjetilla välillä tulee syötyä ihan mitä sattuu, mutta harvempaan se syöminen jää.




EN JAKSA LAITELLA TÄTÄ KENELLEKKÄÄN ERIKSEEN NIIN OTTAKAA JOS HUVITTAA ! :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

voihan maneesin lamppu..

Otsikko jo varmaan hieman valaiseekin, tai sitten ei? :D Mutta tosiaan tänään olin menossa Seban kanssa maneesiin, ja maneesin seinässä on lamppu. Kävelin ihan normaalisti maneesille päin, ohjat olivat kyynärtaipeessa, puhuin puhelimeen ja Seba lönkötti perässä KADAPUM!! Olinkin yhtäkkiä nurin ja raahauduin hevosen perässä keskellä tallin pihaa.. Seba säikähti sitä maneesin seinässä olevaa lamppua. Eipä juuri mielessä käynyt, että se olisi pelottava :D Onhan noita lamppuja nyt ennenkin nähty.
Tämä tempaus kertoo taas Seban luonteesta jotain ! Vihreitä miehiä siellä täällä, eikä koskaan tiedä milloin...

Onneksi pahasti ei käynyt. Koko oikea käsivarsi on mustelmilla ja kyynärtaive turpoaa, sekä olkapää ja vanhan vamman omaava peukalo hieman kipeytyi.. No okei..lähti polvistakin hieman nahka rullalle..

Kattelinpa sitten tollasia säikähtämisvideoita, joten tossa tollanen hyvin sebaakin kuvaava video.. "Oi kun on hyvää ruokaa" :D





maanantai 17. lokakuuta 2011

Ei voi voittaa, jos ei uskalla koittaa..

Toinen estevalmennus loman jälkeen oli siis sunnuntaina. VALITETTAVASTI EN TAASKAAN SAANUT KUVAAJAA MUKAAN! Aloitettiin itseasiassa valmennus laukanvaihdoilla. Sanoin valmentajalle, että edellisenä päivänä laukanvaihtoja yritettiin. Nyt niistä jatkettiin. Väistätettiin laukassa ensin suoralta uralta keskellepäin ja siitä sitten vaihto. Tätä tehtiin kumpaankin suuntaan ja neiti älysi heti mistä kyse. Saatiin melkein kaikki vaihdot puhtaasti, paitsi silloin, kun neiti innostui liikaa :D Lähdettiin nimittäin epäonnistuneen vaihdon jälkeen aika kovaa vauhtia ja tapahtuipa tätä puhtaankin vaihdon jälkeen. Hyvähän se oli yrittää saada neiti raviin ennen maneesin seinää.. Aina ei ihan onnistunut :D

Hyppääminen aloitettiin 3 pystyn linjalla. Ekaan väliin 3 laukkaa ja toiseen 2 laukkaa. Valmentaja sanoi että reilulla laukalla saa tulla, että on reilut välit, niin hupsista kun rupesi väli jäämään pieneksi . Mentiin tehtävää myös toisesta suunnasta. Neiti aika monesti vähän puski esteen reunaan, mutta tääkin saatiin korjattua. Mentiin myös pikkurataa jossa oli se linja, okseri ja yksittäinen pysty. Mentiin niitä sitten sikinsokin.esteet oli jotain 70-80cm. Radan jälkeen piti aina yhden pystyn viereen ottaa seis.. Eipä mennyt ihan nappiin :D Oli sen verran vauhtia ja intoa että pysähdys useinmiten venyi monella laukka-askeleella esteen ohi. Pysähdyksen jälkeen pari peruutusaskelta ja taas jatkui. Täytyy sanoa, että kun noin pieni maneesi on, niin tuli ihan hirvittävän tiukkoja teitä ja nopeasti seinät vastaan, mutta onneksi Seba on pieni ja ketterä ja kääntyy itsekin jo ennen seinää :D

Oli muuten valmennuksen jälkeen nivuset, kädet ja selkä aika muussia.. Sen verran vaati voimia saada hevonen pysähtymään. Kokoajanhan se oli yhtä jarruttelua kun vauhtia meinasi olla taas hirveästi. Onneksi saatiin kehuja, että istunta ja muutenkin näyttää hyvältä, kun kummatkin, lähinnä minä, maltan keskittyä 110% Mutta olihan tämä TRILJOONA kertaa paremmin kuin edellinen valmennus, jossa peräpää oli kokoajan ilmassa.

Tässä loistava paint piirros, miten esteet kutakuinkin oli rakennettu.
Tällä viikolla pitäisikin olla saman valmentajan kouluvalmennus. Katsotaan vähän miten kuolainkin toimii.

torstai 13. lokakuuta 2011

vanhoja kuvia

hahaa..Löysin irc-galleriasta vanhoja kuvia Sebasta :D Kyllä on aika hauskan näköistä menoa ollut. Myös muutama kuva löytyi, kun juuri ollaan nykyiselle tallillemme, eli Leiviskän tallille muutettu. Eli sitä kultaista hulluuden aikaa..

Neiti olis halunnu mennä täysiä..Minä en.. ( Killeri)

Esteen jälkee hanat auki sanoo Seba (Killeri)

Pikkuhyppy ( Killeri)

Jarrut jäi (Leiviskä)

En ymmärrä irtojuoksutusta ni jos kiipeen yli? (Leiviskä)

Tässä vielä joku viiden vuoden takainen kuva, Kun opetin Ajaxia laukkaamaan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Varusteshoppailua

Vihdoin ja viimein sainkin ne uudet kengät ja saappaanvarret. Eilen isän kanssa käytiin ne hakemassa pollenpotku hevostarvikeliikkeestä. Ja ihan oikeasti EI OLLUT MIELESTÄNI KALLISTA!

Saappaanvarret kovaa nahkaa. Ennen minulla oli pehmeää nahkaa

Varret Vequi comfort

Kengät ovat samanlaiset kuin aikaisemminkin ollut. Viimeksi kestivät 3 vuotta joten pääsyin samoihin kenkiin. Nämä tosin kuuluvatkin noihin saappaanvarsiin.
Kengät Vequi comfort

Hanskat saatiin kaupanpäälliseksi mukaan. Pitäähän sitä ruskeat hanskatkin olla.


Hanskat equipage

Tässä vielä koko setti.
Vielä kokoelmasta puuttuu kypärä,josta tietysti tulee myös ruskea, sekä ratsastushousut. Edelliset housut ovat niin kulahtaneet. Nyt kehtaa kisoihinkin lähteä kun ei ole rispaantuneet ja reikäiset kengät sekä varret !

Suosittelen itse pollenpotkua, koska suurimmassa osassa tavaroista on niin hyvä hintalaatusuhde. Itse olen kaikki ratsastusvaatteeni ja tarvikkeeni ostanut sieltä. Jotain loimia, huopia, suolakivia,riimuja, jauheita olen ostanut agrimarketista, mutta ratsastukselliset tavarat, vai miten se nyt sanotaan, niin olen ostanut pollenpotkusta ja aina olen ollut tyytyväinen.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ensimmäinen valmennus loman jälkeen..

Taas pitäisi ruveta miettimaan Seban klippausta..

Eilen tosiaan oli valmennus. Seba on ollut niin hyvä ja jalka ei ole ollenkaan oireillut niin otettiin ihan pikkuisia jumppahyppyjä. Tehtävänä oli ensin puomi-pysty-puomi-pysty-puomi-pysty linja. Esteet olivat vain jotain 60cm korkeita. Ensin Seba ei oikein älynnyt, että nyt hypätään. Mutta sitten kun älysi, niin loppuikin maneesista tila kesken. Tai siltä se tuntui. Seinät tulivat ihan liian äkkiä vastaan. Neidillä oli melkoinen vauhti päällä ja siihen lisäksi vielä kivaa pukittelua.. Huhhuh.

Neiti on viimeksi ollut tuollainen ehkä vuosi sitten. Olin aivan hämilläni että mitä ihmettä. Valmentaja kylä sanoi valmennuksen jälkeen, että odotti vielä pahempaa. Tietää sentään Seban siitä asti, kun se minulle on tullut.puomi-pysty linjakin mentiin niin vauhdilla ja keikuin vain kyydissä. Se kyllä käskykin oli, että hevonen hoitaa homman ja minä vain "matkustelen" mukana. Heti kun yritin pidättää niin perse lensi ilmaan. Käännöksetkin tulivat niin äkkiä ja tiukiksi, jolloin myös se persuus nousi. Kerran jopa pukin aikana Seba potkaisi vahingossa maneesin seinää. Oli kyllä melkoista poukkoilua..

Toisena tehtävänä oli pysty-pysty suhteutettu, joidenka väliin piti aina vaihdellen jompaankumpaan suuntaan tehdä voltti. Siitähän se riemu ratkesi, kun ei saanutkaan täysiä kaahottaa seuraavalle esteelle ja äkkiä piti kääntyä. Tässä tilanteessa se seinä tuli vastaan pukin aikana ja seinästä kuului Pam. Onneksi seinään eikä hevoseen jäänyt mitään vammaa tai ruhjetta :D

Ohjeeksi valmennuksen jälkeen sain, että Seballa pitää paljon jumppailla perusjuttuja. mm. avoja,sulkuja,taivutuksia,väistöjä ja vieläpä kuolaimella. Tänäänpä sitä sitten kuolaimen kanssa toteuteltiin näitä asioita. Ympyrällä väistätettiin peppua ulos ja sisäänpäin, samaa tehtiin ravissa. Mentiin myös avoja ja sulkuja ja väistöjä sekä laukassa ympyrän pienentämistä ja väistätin Sebaa myös ympyrältä ulospäin. Ensin oli kuolaimen kanssa ratsastus taas ihan tyhjän päälle. Suurimmaksi osaksi neiti ei antanut taas ottaa tuntumaa ollenkaan, vaikka oli lyhyetkin ohjat ja kevyt käsi. Onneksi pätkittäin se tuntuma löytyi ja neiti taas hoksasi, ettei se kuolain syö :D Ravi oli kyllä muuten ajoittain letkeän rentoa ja sain kuolaimella todella hyvin muuten neidin kuuntelemaan ja  taipumaan. Laukassa Seba rentoutui ja myötäsi yllättävänkin nopeasti ja loppuravitkin saatiin rennoksi ja neiti haki eteen alas.. Yllättävän rennosti neiti kuolaimella meni, vaikka yleensä se on aivan katastrofi, kun kuolaimella menee. Silloin varsinkaan niitä jarruja ei aina ole ja rentous on ties missä..

Anteeksi muuten vähäiset kuvat ja videot. En ole oikein ketään saanut kuvailemaan tallille.

torstai 6. lokakuuta 2011

tekemisen puute = varusteiden pesu

Tänään mentiin Neidin kanssa aika kevyesti ilman satulaa. Eipä ollut taas yllätys,että laukan jälkeen ravi oli hetken ihan holtitonta. Mikä siinä laukassa niin kiehtoo :D Aina kun menen ilman satulaa, olen siinä toivossa että peppu ei olisi ihan tohjona ratsastuksen jälkeen, mutta ei.. Kiitetään siitä Seban kapeaa selkää..Ratsastuksen jälkeen mietin ankarasti, mitähän seuraavaksi tekisin ja päätin pestä suitset,satulan, panssarin ja satulavyön. Onpahan nyt puhdasta kun kisoissa ei olekkaan käyty ,niin ei ole tullut varusteita pestyä.

Prestige versailles. (ainut satula mikä koko satula-autosta Seballe sopi)

Eilen en kertakaikkiaan meinannut keksiä, mitä tekisin Seban kanssa, joten rupesin itsekseni maneesissa tekemään kn specialin kouluohjelmaa. No eipä tuo hevonen todellakaan ole kouluhevonen, kun ei sen hermot kestä kävellä edes pientä pätkää. Sellaista kipitystä oli koko meno. Laukannostot ravistakin lähti kuin tykin suusta, joten loppujen lopuksi reenimme oli laukannnostot. Tosin laukka- seis- laukka tyylillä. Neiti taas sai idean, miten voi hieman tukeutua siihen ohjaan ja voi mennä hieman korkeammassa muodossa, eikä aina tarvitse pitkillä ohjilla mennä siellä alhaalla. Kyllä se hieman kädelle painoikin, mutta hiljaa hyvä tulee, kun neiti oppii, miten kuuluu mennä hieman korkeammassa muodossa. Oli siellä kyllä ravissa sellainen perämoottorikin että huhhuh. Nyt jos joskus tuntui siltä, että neiti ravaisi ylämäkeen ja polkee alleen.

Tiistaina tosiaan pidin Jempulle sen valmennuksen. Mentiin ravipuomeja ympyrällä, askeleen sisäisiä temponvaihteluja ja laukkapuomeja, joilla haettiin vähän laukan säätelyä. Jos kiinnostaa tietää enemmän niin lukekaa siitä lisää Jempun blogista http://jemppujaseba.blogspot.com/

Sunnuntaina ehkäpä luvassa pientä tekniikkahyppyreeniä.Hanne tulee meitä pitkästä aikaa valmentamaan. Voikin olla Seballa kivaa noin 2 kk hyppytauon jälkeen. Toivottavasti saan kuvaajan paikalle.

Kävin myös pollenpotku hevostarvikeliikkeessä eilen katsomassa uusia ratsastuskenkiä ja saappaanvarsia. Minulle tilattiin ruskeat kovaa nahkaa olevat gaiterssit sekä samanlaiset jodpurit, mitkä minulla nyt onkin. eli ruskeat nauhalliset ja nahkaiset. gaiterssit ovat myös ruskeat.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Lihava hevonen?

Ei ole Seba Virossakaan mikään laiheliini ollut


Virossa ratsun alkeita opettelemassa
 Enpä kai suurempaa virhettä ole tehnyt, kun neiti virossakin on ollut tuhdissa kunnossa. Kuitenkin reenaa täyspäiväisesti. Minkäs teet jos on hyvä rehunkäyttäjä. Heinääkään viitsi kokonaan pois jättää..

Nyt kuitenkin pitämään Jempulle istuntapainotteista valmennusta pitkän tauon jälkeen!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Taas niin iloinen !!!

Nyt taas toiveikkaana eletään tarvitseeko sittenkään toista vuokraajaa ottaa.Jemppu oli vanhempiensa kanssa jutellut ja pystyykin jatkamaan 2x viikkoon vuokrausta, Jemppu kun on LOISTAVA vuokraaja isolla L:llä, niin olen enemmän kuin mielissään tästä asiasta. Tämä myös meinaa, että saan taas vanhat  3 vapaapäivää tallilta, kun Seban vapaapäivä lasketaan mukaan. Tosin aina en joka viikko pidä sillä vapaapäivää,riippuen mitä touhuillaan.

En tiedä, miten Seba reagoisi moneen ratsastajaan. Kavereita kun sillointällöin käynyt kyydissä, ei ole sanonut mitään, mutta mitäs jos 3 eri ihmistä käy säännöllisesti. Meneekö sillä pasmat sekaisin eri ratsastustyyleistä ja kun kaikki erilailla eri asioita vaativat? Ehkä parempi pitää se yksi vuokraaja?!?

Tänään Seba oli jo oikein mallioppilas :) Pikkuisen oli vielä laukan jälkeen kipikipi karkuun ravia, mutta onneksi suhteellisen nopeasti rauhottui. Poikaystävänikin pääsi ihan itsekseen kävelemään Seballa loppukäynnit. Eilen tosiaan Sebaa kävi nuori nainen testaamassa, mahdolliseksi vuokrahevoseksi ja Sebahan kipitteli vähän väliä alta karkuun ja keskittyminen oli ties missä milloinkin. Ajoittain kuitenkin oli onneksi kiva ja loppua kohden kokoajan parani. Oli ihanaa katsoa omaa hevosta, joka liikkuu puhtaasti ja ihan tohkeissaan ja tekee mielellään töitä (silloin kun malttoi keskittyä ) :D
Kokeilija sanoi Sebaa hankalaksi, mutta rehdiksi hevoseksi.Ei kuulema osaa huijata. Tämä on toisaalta totta. Ei se osaa esimerkiksi leikkiä, että menee nätisti pää alhaalla, vaan se joko menee siellä tai sitten ei.

Nyt pitäisi saada taas joku meitä kuvaamaan tallille. HALUAN UUSIA KUVIA! Sekä videoita.