keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

iloa ja surua ja niitänäitä.

Kyllä. Seban vuokraaja muutti kauemmas tallilta ja nyt onkin sitten hieman hankalampaa hänelle tallille kulku.. Onneksi tämä on väliaikaista, mutta kuitenkin " raastavaa"

Aikaisemmin kerroinkin että omassa elämässä tapahtunut kaikennäköistä ikävää. Nyt sanon jippii! Yksi todella masentava asia on korjaantunut. Olen tässä viimeiset 3 päivää ollut kokoajan iloinen, vaikka osa asioista vielä kalvaakin mieltä.

Kaksi rakkautta.


Sebakin siirtyy pikkuhiljaa öiksi sisälle, kun on nyt ollut yöt ulkona. Osa ihmisistä on aina tässä "Miksi pitää reenattavaa hevosta ulkona?" tai " minä en ainakaan pitäisi" yms. Minä pidän sitä suurena plussana jo siitä, että ulkona oleminen on aina parempi hengitykselle, vaikka tallissa ilma kiertäisikin hyvin.

Tänään piti olla estetreenit, mutta ne peruuntuivat, koska en saanutkaan apuria paikalle, vaikka aluksi piti. Onneksi en ole näistäkään niin kriittinen, onhan meillä aikaa treenata. Ollaanhan me vasta alue-tasolla ja kisata ei kuitenkaan kokoajan.

Kysymyksiä ja " Mitä haluatte kuulla", eli kysymyksiä on tullut aika kivasti, mutta vieläkin toivoisin lisää! Antakaa näppäinten ja aivonystyröiden sauhuta !

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mitä haluat meistä kuulla?

Eiköhän se otsikko kerro, joten ei muuta kun ehdotuksia!

Joskus nää tilannekuvat ei oo niin hienoja.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hengissä ollaan!

Ainiin on mulla blogikin.

Neiti nukkumassa pari kesää sitten laitumella


Tosissaan jos puhutaan niin omassa elämässä on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että ei juuri ole blogi kiinnostanut.tallillakin olen nyt vähemmän käynyt, mutta kaverini on sitten käynyt puolestani.

Eilen kuitenkin Seban vuokraaja hieman hyppäsi Seballa. Tehtävinä oli helpot kuin helpot puomi-ristikko-puomi, jota tultiin ravissa. Seba kuumui aivan sikana jo tästäkin. Taitaa neiti hommasta tykätä. Toinen tehtävä oli vain saada Seba maltillisesti laukassa 60cm pystyn yli.. Itsellänikin oli tarkoitus hieman hypätä, mutta kun en ollut tehnyt hyppäämiseen varausta, niin muiden ratsukoiden tullessa ei viitsitty häiritä. Kuitenkin loppuverkkailin neidin.




torstai 11. heinäkuuta 2013

Pakollinen ajatusten purkaus Sebasta!

Olen pari päivää jo näitä asioita miettinyt päässäni ja jos totta puhutaan,se on vain nostanut mun motivaatiota, vaikka niinä hetkinä, kun mikään ei meinaa onnistua, ei ole luovuttaminen ja hermostuminen kaukana. Mutta itse asiaan

Seba on oikeasti vaikea hevonen ratsastaa. Joka ikinen sekuntti pitää ratsastaa, jos haluaa jotain sieltä saavan irti. Okei tämä on minullekkin vaikeaa, mutta kun vain jaksaa yrittää ja keskittyy niin loppujen lopuksi huomaa, että se kannatti.



Seban omaa pelleilyä ja poikittamista
Jos hetkeksikään ajatukset hevosesta karkaa, käyttää Seba sen samantien hyväksi esimerkiksi puremalla kuolaimeen, että "hähää aloitappas alusta että saat mut edestä läpi". Toinen Seban jekku on , että rupeaa kipittämään ja nostaa pään ylös. Nyt tietysti kaikki ajattelevat, että "eihän se halua tehdä töitä tai se on kipeä". Ei todellakaan. Se on vain Seban ominaisuus, se on aina ollut. Seba on ehkä hieman ponimainen, jos näin voi sanoa. Tähänkin ehkä se, että on tullut kyllä annettua Seballe ajoittain periksi, joten yrittää uudelleen, josko onnistuisi taas. Tämähän on täysin oma vika, mutta enää en ole periksi antanut ja kyllä tämä kenkkuilu on vähentynytkin.



Seba tarvitsee vahvan ohjastuen ja tukevat pohkeet. Apuja on rytmitettävä lähes kokoajan. Tähän selostukseen kyllä löytyy todistajiakin ja aivan varmasti seuraava, joka selkään menee, sanoo, että Seba on haastava. Kyllä sen ratsastaa läpi, mutta kyllä siihen töitä tarvitsee ja paljon.

Ei tietystikkään koko aika ratsastuksessa mene tähän, vaan tämä on sitä alkusoopaa. Kun sen jaksaa taistella, saa toimivan Seban, MUTTA, silti ei saa hetkeksikään jäädä matkustamaan tai joudut aloittamaan alusta.




Ihan sama, kenen muun hevosen selkään olen kiivennyt, ne on tuntuneet sika helpoilta ratsastaa ja olen saanut hevosen kuin hevosen tai vaikka poninkin toimimaan halutulla tavallani. Tämä kertookin sitten sen, että SEBA JOS JOKU ON OPETTAVAINEN HEVONEN!

Kylläpä helpotti tämäkin päästä purkaa näin julkisesti..

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Hyppytreenit 9.7.2013 (kuvia kerrankin)

Pikku postaustauko, mutta mitään materiaalia en ole saanut, niin olisihan postaukset olleet tylsiä. Vähän kuluneen viikon ja viime viikon ohjelmaa.


Ke:Koulua maneesissa, joka askellajissa avoja
To: Leppoisasti maneesissa hieman väistöjä ja eteen alas meiningillä.
Pe: Maasto
La: vapaa
Su: Pidin Seballa vuokraajalle tunnin
Ma: Vuokraaja kävi, meni osan ajasta joustoilla
Ti: TÄMÄN PÄIVÄN ESTETREENIT






Seba oli oikein yritteliäs tänään, mutta itse olin jotenkin hieman lepsu. Päästin neidin ajoittain liian pitkäksi, josta seurasi pudotuksia. Alkuun verryttelin ehkä hieman lepsusti, joka kostautuikin sitten verryttelyhypyissä. Omia vikoja ja tajusin kyllä heti, kun treenin aikana suorituksia mietin. Pudotuksia tuli siis omista virheistäni ja olihan siinä neitiä kehuttava, kun niin reippaasti silti yritti päästä esteistä yli.

Ainakin on katse eteen eikä alas

Saatiin loppuun kuitenkin tosi hyviä pikku ratapätkiä, kun Seba oli hieman vertynyt ja minäkin vähän skarppasin. Mentiin siis niinsanotusti pienratoja eli esim 4 tai 5 esteen ratoja. Esteet olivat siinä 80cm-100cm.

Täytyy kyllä sanoa, että ai kauhea tuota mun istuntaa esteillä!! Ei muuta kun ylävartaloa enemmän pystyyn eikä kaulalle makoilemaan.