lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jälleen uusi lainaratsu!

Eilen pääsin kokeilemaan taas uutta hevosta, joka on uusin tallillamme. Heppa oli siis suomenhevosruuna Leevi.

Leevin olen omistajansa kanssa nähnyt menevän vain westerniä. Kerran heille pidin myös puomitunnin.

Tämän jälkeenhän Leevin omistaja innostui, että minun on mentävä selkään. Oli hän toki nähnyt minut jo useamman hevosen selässä ja tokaisikin aikaisemmin, että "äkkiseltään luulisi, että sinulla on useampikin hevonen täällä". Syynä se, että aina minut nähdessään, minulla on ollut eri hevonen alla, vaikka tiesi, että olen Seban omistaja.

Nyt itse aiheeseen, eli Leeviin. Oikeastaan minkäänlaisia odotuksia ei ollut, koska olen nähnyt hevosen vain westernin/lännenratsastuksen merkeissä (miten sen kukin ilmaisee). Kyllähän mulle kerrottiin, että se on HeC - HeB tasoinen.

Kannukset jalkaan ja menoksi. Hepastahan kuoriutui ihan "uusi" hevonen. Aikaisemmin ajattelin, että se on sellainen laiskan pulskea, mutta ei, oma moottori ja se teki mielellään töitä ja oli todella rehti kaveri. Teki kaiken mitä pyysi, ei minkäänlaista "en halua" asennetta, eikä mitään temppuja

PS. Ikinä en ole vielä näin rehdin suomenhevosen selkään päässyt.. Alapuolella videota!

anteeksi musiikki, en nyt jaksanut ladata mitään ja tein videokoosteen youtuben kautta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti