Tekstien takana

Olen siis 1993-syntynyt tyttö Jyväskylästä ja harrastuksiin kuuluu ilmiselvästikkin ratsastus. Ratsastusta olen harrastanut vuodesta 2002. Aikaisemminkin oli jo hinku hevosten perään.
Kuvannut Riikka Tuohimetsä

Pitkään harrastin ratsatuksen ohella jalkapalloa, jonka lopetin, kun piti valita joko ratsastus tai jalkapallo. Eipä siinä mennyt kuin vajaa vuosi, kun Seba sitten tuli minulle. Aloitin ratsastuksen Jyväskylän ratsastuskoulussa. 4 vuotta, kun olin tunneilla pyörinyt, tuli mukaan kuvioihin ensimmäinen hoitohevonen, jolla ensimmäisiä kertoja ratsastelin itsenäisesti. Tämän jälkeen tulikin kuvioihin vuokrahevoset.

Seba ja meidän amstaff uros Dollarking "Devi"







Välillä minulla oli pikkupätkä taukoa vuokrahevosista, jolloin kävin taas vähän aikaa tunneilla ja muutenkin kävin vuokrahevosten ohessa sillointällöin. Sitten, kun löysin Sanin, niin tunneilla käyminen loppui kokonaan. Kävin Sanin kanssa valmennuksissa, ja kunnon kisaaminen alkoi vasta silloin! Sitä ennen olin kisannut vain tuntihevosilla.




YLEISTIETOA

Joskus, kun varallisuus sallii, opiskelen hevoshierojaksi.

Ammatiltani olen merkonomi. Kävin  myös lukiota 2 vuotta, mutta jätin sen kesken.